Tänä aamuna taas heräsin. Minulla on tukkoinen, kurja ja turpea olo. Vatsani roikkui vieressäni ei osana vartaloani. Vihaan tuota röllöä. Vihaan itseäni...
Anteeksi mitä? Mistä nämä ajatukset ovat hiipineet mun mieleeni? Ihmisen joka on useimmiten lähinnä rakastanut itseään, puhuu ihmisten "virheellisen" kauneuden puolesta suu vaahdoten ja saa raivareita, kun joku mölöyttelee siitä, että ihminen ei saisi hyväksy itseään sellaisena kuin on.
Tämän itseinho ryöpyn jälkeen aamuisin otan kännykän ja selaan facebookkia hetken.
Feedini on täyttänyt lähi päivinä tämä blogi:
http://mamigogo.bellablogit.fi/2013/07/29/a-beautiful-body-haaste/
Kyseessä on haaste, johon on hypännyt huima naisporukka mukaan. Uskomattoman rohkeita äitejä, jotka ovat sanoneet EI yhteiskunnan ja median asettamille kauneuskriteereille ja KYLLÄ itsetutkiskelulle ja hyväksynnälle.
Miksi minä haluan hypätä tähän mukaan? Miksi minä haluan kertoa teille tarinani? Koska siithän tässä mun blogissa on kyse, itsensä hyväsymisestä ja sen opettelusta.
Raskaus ei pelottanut minua. En pelännyt kehon muovautumista. En pelännyt mitään. Kun kaksi viivaa tuli testiin sekosin onnesta. Minulle on annettu tähän mahdollisuus, tilaisuus.
Opin nopeasti, että minun ehkä pitää olla hiukan peloissani. Ensin oksensin monta viikkoa. Rv 14 alkoivat supistukset, piti jäädä sairaslomalle. Rv 19 sanottiin, että ei saa enää kävellä eikä nostaa. Rv 23 jäin kiinni sokereista ja Rv 29 sain insuliinit. Rv 28 minut vietiin pillit ulvoen sairaalaan, koska pelättiin lapsivesien menneen. Ei ne mennyt, oli onneksi vain lievä kohtutulehdus. Minulta löytyi lisäksi skolioosi, koko raskauden vaivasi iskias ja minulla todettiin lannerankavika.
Pahin oli pää, joka alkoi sanoa itseään irti. Olin yksin paljon, en saanut liikkua, en saanut tehdä mitään. Muut äidit ja odottajat eivät tahtoneet ymmärtää ja netissä minua lytättiin pahasti, kiusattiin. Onneksi myös tuolta ajalta ovat jäljellä upeimmat äidit ketä tunnen ja ketkä uskaltavat olla sellaisia kuin ovat, eikä jonkun kauniin ulkokuoren tuotteita.
Synnytys käynnistettiin viikolla 38. Synnytys kesti 6 päivää. Kaksi päivää oltiin synnytyssalissa. Kivunlievitys ei toiminut. Lapsi ei mahtunut kääntymään kohdussa. Hätäsektio.
Raskaus aikana minulla oli suuren suuri masu. Olin siitä käsittämättömän ylpeä. Se oli kaunis. Minulle sanottiin usein, että näytän hehkuvalta, vaikka fyysinen ja henkinen jaksamiseni oli nollissa. Synnärillä vanhempi rouva uteli saanko kaksoset.
 |
| Rv 32 |
Raskausarpeni tulivat vasta ihan lopussa, kun vatsani koko hypähti yhtäkkiä valtaisaksi. Sektion arpi muokkasi vatsani muotoa koko lopuksi elämäksi.
Olen kamppaillut syömishäiriön, liikakilojen ja tasapainon kanssa koko ikäni. Muistan murehtineeni ensimmäisen kerran, että olen lihavempi kuin muut viidennellä luokalla. Vuosien varrella olen rakastanut itseäni ehdoitta ja vihannut itseäni niin paljon, että en tahdo mennä ulos.
Minusta jokainen ihminen on kaunis. Minusta jokaisen virheet tekevät heistä täydellisiä. En ihannoi epäterveellisyyttä, itsekkin yritän pitää itseäni kunnossa, minusta jokaisen pitäisi haluta sitä itsensä ja lapsiensa takia. Se mihin minä puutun kovalla kädellä on se aika. Kellään ei ole kiire mihinkään. Sinä et tarvitse ihme dieettejä, et liikuntaohjelmaa, et personal traineria, et kalliita urheiluvaatteita. Sinä tarvitset pienen muutoksen päivässä/viikossa. Enemmän kasviksia, vähemmän einestä, pieni kävelylenkki kerran viikossa, joka muuttuu kahdeksi kun on sen aika. Minut saa surulliseksi joka kerta itseään vihaava kaunis nainen, joka muuttaa kerralla elämänsä, odottaa tuloksia heti ja pettyy. Minut tekee onnelliseksi ihmisen oivallus siitä, että meillä on koko loppu elämä aikaa. Se vanha sanonta, että ajattele jos aloitat tänään pienestä missä olet vuoden päästä. Muuten mietit vuoden päästä, miksi en aloittanut silloin?
Tekosyitä riittää, riippuu mistä näkökulmasta sitä katsoo. Joku pitää tekosyynä sitä, että pienten lasten äitiä kiinnostaa enemmän syödä suklaata illalla ja tuijottee tekkaria, kuin tehdä kotijumppaa. Minusta se on siihen väliin ihan tarpeellinen tekosyy, pysyypähän pää kasassa. Ei itseään voi äärimmilleen venyttää, vaikka kuinka selittää, että liikunnalla jaksaisi paremmin ja saisi sitä lisäenergiaakin.. True, mutta elämä ei ole mustavalkoista.
Keväällä vedin juoksukoulua ja söin hyvin. Sitten stressi ja särkylääkkeiden kierre aiheutti minulla oireilevan vatsahaavan ja minulle on tehty kaikki mahdolliset tutkimukset ja olen nyt pitkäaikaisella lääkityksellä. Hyvästi liikunta kahdeksi kuukaudeksi. Tervetuloa arpeutunut vatsalaukku.
Ensimmäinen kuva on otettu 10 vuotta sitten 2003 loppuvuodesta omakuva maalaustani varten. Monet pitävät sitä kauneimpana kuvana mitä minusta on otettu.
Tämä kuva on otettu tänään. Lähes 10 vuotta myöhemmin. Toivon että ihmiset osaisivat pitää tätäkin kauniina.
Olen ylpeä kehostani. Erityisen pidän sen kurvikkuudesta. Minulla on tiimalasi vartalo. iso pylly ja reidet, kapea uuma. kehoni on aivan täynnä arpia, joka paikka muistuttaa jostakin elämän vaiheesta. Minulla on selluliittiä. Minulla on muhkuroita ja lörppää ihoa. Hormonikarvoja ja kaikkea muuta, mistä ei saisi mainita ääneen.
Minulla on 3,5 vuotias poika, minulla on rakkautta, minulla on ystävyyttä, minulla on elämänkokemuksia ja ajatuksia. Olen kokonaisuutena aika super cool.
Minä lupaan sinulle kehoni tässä ja nyt, että tulen taas rakastamaan sinua enemmän kaikilla mahdollisilla tavoilla.
