torstai 7. marraskuuta 2013

Sairastupa! (Vlog)

Tein toisenkin vlog päiväyksen. 
Tällä kertaa en rankaise teitä 15min pätkällä :D

Höpöttelyä sairastamisesta, rajoista ja pääjutuista.
Mukana myös taas Tane <3


ps. En hakenut kanaa, koska menin niin huonoon kuntoon.
Tilasin kebabin salaatilla. Söin kahdessa erässä.
Tiettekö mikä oli kamalaa?
SE OLI PAHAA!
Se mikä oli ihanaa, niin miehestäkin se oli pahaa :D

Progressiota?


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

VLOG is here!

Oon seurannut jo ikuisuuden Jenna Marblesin vlogia ja hiukan suomalaistenkin ja oon aika ihastunut ajatukseen siitä, joten

 MINÄKIN MINÄ MINÄ!

Oli tosi kiva kuvata tätä ja siitä muodostui aika hauska.

Pohdiskelen Halloweeniä, alkoholia ja koetan opetella kovasti käyttämään kameraa ja editointiohjelmaa.

Videosta tuli tosi pitkä :/ 15min mutta ehkä joku jaksaa kuunnella mun jorinoita.

Se olikin sitten hupia se, kun tajus ettei windowssin movie makeri suostu käsitteleen mun kameran tiedostoa ja converteriä ei meinaa löytyä ja kodekit ei toimi ja musta alkoi tuntuu jo, että revin oikeesti pääni irti, kun 5h olin yrittänyt sitä saataa, mutta vihdoinkin!

Joten TADAAA tässä se on:

VLOGIIN

Mulla on näköjään tapana olla videoissa ja muuteskin täysin laittautumaton, joten laitetaan loppu tuon välin luukista ;D




sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Energiapiikki


Ennen tämä olisi ollut minusta hulvaton.

Minä olen laiska.
Uskon vahvasti, että  ihmisen perusluonteeseen kuuluu päästä mahdollisimman vähällä efortilla.


The Oatmeal <3

On helpompi jäädä makaamaan sohvalle ja unohtaa kaikki.
On helpompi ostaa valmisruokaa kaupasta tai syödä vain leipä.
On helpompi antaa tavaroiden vaan pitkän päivän jälkeen olla.




Mä olen ollut aivan helvetin puhki viimeiset 4 viikkoa.

Uuden työn aloitus
Aamu 6 herätykset
Treenin aloitus
Uuden ruokavalion aloitus
Järkkärikauden aloitus
Syksyn aloitus ja jo valmis talviviha

Aika monta aloitusta, kun kuulemma pitäisi aloittaa kerralla vaan yksi juttu...

Jotenkin mun koti on alkanut täyttyä tämmöisistä kasoista.
Ja silleen rehellisyyden nimissä, tää on oikeesti yksi vähiten pahoista kasoista...
Muista en edes kehdannut kuvaa ottaa.




Mulla on luotuna tänne hienot säilytysjärjestelmät, mutta ne ei nyt vaan oo jotenkin toimineet.

Mulla on luotuna hienot aikataulut joita orjallisesti noudatan.

Mulla on hienot to do listat, joista valitaan vaan ne mitä on NYT ihan pakko tehdä! Ja ne tehdään aika viime tipassa pois alta kaikki.

Rutiini rutiini rutiini
Oi saavuthan luokseni!

Sunnuntaina vaihdettiin talviaikaan ja oon oottanut sitä kuin kuuta nousevaa!
BLING!!!
Energiapiikki!

Huomaan kuinka helposti on alkanut sujumaan kokkailut, eväiden laitto valmiiksi, aamupalan tekeminen valmiiksi, treenikassin pakkaaminen jo edellisenä iltana..

Olen alkanut tekemään heti asioita enkä venytellyt.
Minua ei väsytäkkään enää niin paljoa kokoajan!
Tyhjensin eilen viimeisen muuttolaatikon paikoilleen, joka on odottanut toukokuusta asti.

Aamu 7 olin tänään jo siivonnut keittiön, pyörittänyt koneellisen pyykkiä ja tiskit iloisesti laulaa, siivonnut vessan, syönyt ja laittanut lapsen valmiiksi päiväkotiin.

Väitän että ruualla ja liikunnalla on ehkä vaikutusta?
Ehkä on tapahtunut aktivoitumista ja asennemuutosta?





torstai 24. lokakuuta 2013

Tapaus Maria Kang



Kyse on siis tästä kuvasta.

Kovasti kiertänyt jokapaikassa
kovasti kommentoitu
kovasti kritisoitu. 

Fitnes ihmiset ylistää
osa kokee syvää vihaa
epäoikeudenmukaisuutta
tilanteiden vankina olemista...

Minuakin vitutti... 2minuuttia

Mutta minä ymmärrän tämän viestin syvemmän merkityksen. En näe prassailua enkä syyllistämistä.
Minä näen halun luoda toivoa.
Ihmiset tuomitsevat taas ensi näkemältä, tietämättä koko tarinaa.

Minusta tämä on merkki ihmisestä, joka haluaa uskoa unelmaansa ja tekee sen eteen valtavasti töitä. Terveyden malliesimerkki. Uurastuksen saavutus. Kuvassa on myös kolme muuta uurastusta, jotka ovat varmasti olleet yhtälailla saman työn ja halun tulosta.

Mitä pahaa on haluta olla lapsiaan ja elämäänsä varten hyvässä kunnossa ja nauttia terveellisistä elämäntavoista? Onko tämäkin tilanne missä se koira älähtää johon kalikka kalahtaa? Miksi ei tahtoisi herätellä?

Ja kyllä MINÄ ymmärrän

On kiire
On arki
Maksaa kamalasti
On pimeää ja märkää
Väsyttää
Masentaa
Voimat ei riiä
Ei ole hyvä aika

Mutta eikö tämmöistä projektia voisi ottaa elämänsä tavoitteeksi? Pitkäaikaishaaveeksi? 
"Minusta tulee terve ja hyvinvoiva ja karistan liiallisen ylipainoni! Opin rakastamaan itseäni ja selviydyn!".

Koska siis jos jokainen nyt katsoo peiliin ja yllä olevaa listaa, jokainen voi sanoa niiden olevan se sata tekosyytä. Tekosyitä mitä ihan itsekkin käytän säännöllisesti. Ja kuten olen sanonut aiemminkin, jokaisella on syynsä tekosyihinsä. 

Älä silti unohda että joku päivä voisit rakastaa itseäsi niin paljon, että uskaltaisit raottaa tekosyiden verhoa ja kurkistaa sinne missä muutoksen tuulet puhaltaa kasvoille.

Muista tämä senkin typerä hupakko!



Alla vastaus kaikkeen siihen paskaan mitä kyseiselle naiselle on satanut niskaan. Aika hyvin tiivistetty, eikö?

"I've been getting an influx of new followers, emails and comments (on my profile pic) recently. Some saying I'm a bully, I'm fat-shaming and I need to apologize for the hurt I've caused women. I get it. SO here's my First and Final Apology: 

I'm sorry you took an image and resonated with it in such a negative way. I won't go into details that I struggled with my genetics, had an eating disorder, work full time owning two business', have no nanny, am not naturally skinny and do not work as a personal trainer. I won't even mention how I didn't give into cravings for ice cream, french fries or chocolate while pregnant or use my growing belly as an excuse to be inactive.

What I WILL say is this. What you interpret is not MY fault. It's Yours. The first step in owning your life, your body and your destiny is to OWN the thoughts that come out of your own head. I didn't create them. You created them. So if you want to continue 'hating' this image, get used to hating many other things for the rest of your life. You can either blame, complain or obtain a new level of thought by challenging the negative words that come out of your own brain.

With that said, obesity and those who struggle with health-related diseases is literally a 'bigger' issue than this photo. Maybe it's time we stop tip-toeing around people's feelings and get to the point. So What's Your Excuse? - Maria Kang"

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Minun eheytymis vuoteni.



Tiistaina se kai alkoi virallisesti.
Minun eheytymiseni vuosi.

Seuraavat 12kk on minulle.

Keholleni

Mielelleni

Minuudelleni.

Minulla on lupa raskastaa itseäni kokonaisuutena.
Tälläisenä.
Sen kautta pyrkiä parempaan.
Omiin tavoitteisiini.

Otin alkukuvat ja alkumitat.
Seuraavan kerran mittaan ja puntaroin ennen joulua.




Haluan asettaa itselleni tavoitteita. Mitä olen 12kk päästä...

Tavoitteet:

1. Olen tasapainossa ruokailun, liikunnaan ja elämäni kanssa

2. Liikunta on kiinteä osa minua. Ruoka ja sen ajattelu ei hallitse elämääni.

3. Olen käynyt enemmän ja vähemmän mielenterveyspalveluissa 13-vuotiaasta asti ja nyt on aloitettu kontrolloitu viimeinen vuosi, että saan vietyä tämän päätökseen hallitusti ja harkitusti ja minusta tuntuu, että en enää tarvitse "systeemiä". 18-vuotta on pitkä aika ja sinulle ei sen jälkeen voi sanoa, että tää hei loppui NYT!

4. Jaksan juosta ainakin muutaman kilometrin.

5. Pystyn käyttämään korkokenkiä.

6. Pystyn ostamaan vaatteeni tavallisten ihmisten puolelta.

7. Tiedän missä menee rajat. Osaan sanoa vieläkin reippaammin ei.

8. Uskallan lähteä urheilemaan jonkun muun kanssa esim. lenkille. Unohdan rimakammon ja lopetan pelkäämästä, että en ole yhtä hyvä ja jaksavainen kuin muut.

9. Muistan että minä olen minä omana kokonaisuutenani ja se riittää. Minulla on omat tavoitteet ja päämäärät ja kuljen niitä kohden. Minulla on oikeus asettaa minulle sopivat rajat.

10. Olen edelleen avoin, kiltti, sinisilmäinen ja ihana itseni.

11. Opettelen kehon ja mielen huoltoa myös jonkun muun aktiviteetin kautta kuin rehkiminen.

12. Kokeilen akupunktiota, hierontaa ja muitakin vaihtoehtoja liikuntaelinsairauksien, selän ongelmien ja fibromyalgian kanssa.

13. Kokeilen vähintään 3 ihan kokonaan uutta lajia, vaikka ihan huvikseen.

14. Onnistun innostamaan myös mieheni lopulliseen elämäntapamuutokseen kanssani.

15. Olen onnellinen juuri tälläisenä ja tämän elämän kanssa mitä elän.




Tiistaina menin hyvin jännittyneenä ja innoissani kohti Wolffia eli WFC:tä.
Minulla oli elämäni ensimmäinen oikea PT tunti.
Alona oli ymmärtäväinen, ihana ja tarpeeksi vaativa.

Tein treenissä asioita joita en ikinä uskonut pystyväni tekemään. Kun makaa selällään penkissä pitäen 20kg tankoa käsillä ylhäällä ja nostaa 20x jalkoja ylös alas voi tuntea elävänsä :D Ja sitten pelkää kuolevansa...

Uskomattoman upea olo ja hiki virtasi.
I can do this shit!

Tuli aika haikea tunne lähteä wolffilta. Se tuntuu niin omalle paikalle. Onneksi siellä pääsee välillä käymään. Ja 10x kortilla on vielä 5x edellisestä vuodesta käyttämättä ;o




Nyt pari päivää uutta ruokavaliota takana. Onneksi oon aiemminkin syönyt samaan kaavaan ja kaikki ruoka-aineet on ihanan kotoisia, niin ei ahdista ja ei tunnu niin kamalalta muutokselta.




Onneksi osaan kokata itse ja olen luova. Mielenkiintoista kokeilla kaikkia uusia juttuja. Kummallista syödä myös leipää ja perunaa vähäsen. En oo syönyt niitä oikeestaan paljon yhtään enää vuosiin.




Jännittää kuinka rahat riittää tän ruokavalion toteuttamiseen. Pitänee hiukan alkaa laskea paljon viikossa tähän "hupiin" oikeen hassaantuu.

Sanoisin että nää ihan alun fiilikset on aika +++ 

Ainiin ja tuli heti kommenttia, että "NYT SE VÄRJÄSI TUKKANSA SINISEKSI!!!
En värjännyt.
Siitä tuli hopeainen :)


maanantai 21. lokakuuta 2013

Ruokaa! Lemppariani!

Olen voinut tänään huonosti. Se perus päänsärky, oksettaa, väsyttää, voimat pois ja vatsaan sattuu. Se kertoo siitä, että vatsani oireilee normaalia enemmän ja varmaan haluaa kertoa stressistä, jota en tiedä päälläni olevan olemassa.

Kuitenkin illalla oli pakko lähteä kauppaan. 

Tiedättehän sen ikuisen:

 "HUOMENNA aloitan reenaamaan ja syömään kuulkaa hyvin!!!" 

Koska tiettekö, että...

HUOMENNA aloitan reenaamaan ja syömän kuulkaa hyvin!

Kaupasta tarttui käsittämätön määrä ostoksia megeksiin...

Många ruoka!

Jotenkin ihanan tuttua ja turvallista ruokaa.  Nyt sitä pitää vain alkaa käyttää säännöllisesti ja käyttään vanhaa ystävää uudestaan...



LIDL on ystävä ja siellä alkoi tänään digivaakojen myynti. 
Tää söpöläinen ei maksanu kuin 13e :)

Tane testailee vakavana uutta laitetta.

Lisäksi ostin ekaa kertaa elämässäni noita mystisiä rasvanpolttajia... Epäilyttäviä, mutta annetaan nytten tsäänssit noillekkin pillereille. Nappasin lisää monivitamiinejakin kaappiin. En oo myöskään ikinä mitään tommoisia välipala protskujuomia juonut ja katselin niitkin epäilevästi hyllyssä... Kai tommoista voi joskus testata välipalalla.

Epäilyttävää shittiä....
Ja koska oon ihan idiootti ostin vahingossa seesamiöljyä enkä listalla ollutta pellavansiemenöljyä :(.. Mutta sattuuhan näitä hei ;D

HUOMENNA

Salille aamulla katteleen ohjelmaa.
Että osaisin paremmin.
Olisin motivoituneempi.
Aloitan syömään uuden listan mukaan.

Olen niin fiiliksissä :3

lauantai 19. lokakuuta 2013

Väliaikapohdintoja ja tukkajuttuja.

Reenikassi ja vähän sen sisältöä.

Reeniä on nyt takana kolme viikkoa. Se ei ole mikään superpitkä aika, mutta se on minulle ylpeydenaihe. Olen kiltisti mennyt niinä sovittuina päivinä salille ja sillä sipuli. Olossa ei tunnu vielä suurta muutosta, mutta johtunee airobisen puutteesta ja namipäivistä.

Perjantaina oli jännä päivä. Sähköpostiini kilahti postia Markulta. Treeniohjelma ja ruokavaliota IIK!

Olen samaan aikaan motivoitunut ja hiukan kauhuissani.
Miten mie jaksan tän ruokailun kanssa?
Miten mie järjestän tälle 4x viikossa liikkumiselle aikaa?
Miten mie jaksan nousta aamulla aina kello 6:00?

Kyllä sie kuule akka saat luvan jaksaa!

Olen suorastaan liikuttunut saamastani tuesta ja avusta. Saan kysyä vapaasti. Minusta tuntuu että minua kuunnellaan. Minun erityistarpeeni on oikeasti otettu huomioon. On joustoa ja on maalaisjärkeä.

Alonan kanssa sovittiin ensi viikolle alustavasti 2x treenitapaamisia ja aletaan kattoon noi ohjelmat lävitse. Luvassa ainakin kiertotreeniä, jota en ole ennen tehnyt. Toisessa ohjelmassa luvassa supereita, joita oikeestaan oon oottanut niiden intensiivisyyden takia.

Oon päätymässä talvilenkkeilemään punttikselle. Aluksi aattelin kokeilla juoksumattoa, koska kävely on mulle helpompaa ja en tiedä miksi kannan loputonta inhoa crossaria ja soutulaitetta kohtaan. Semmoinen lötköttely kuntopyörä on myös aika jees. Taidan olla vaan muutosvastainen ja laista... Ehkä nää ennakkoluulot karisee tän talven myötä?

Kyllä mä hiukan hekumoin ajatuksella siitä miltä näytän 12kk päästä.
Haluan tehdä tän ihan oikeesti.

Illalla on bailandokset rocktober fest nimikkeellä. Rock bandia ja ihanaa seuraa. Tää porukka on niin kullantärkee, koska jengi on pääasiassa päihteetöntä. Ei tartte ees aatella alkoholin mukaan nappaamista. Päätin kerrankin sitten värjää kunnolla hiukset ja laittautua kunnolla. Jotenkin siihen on nyt innostusta. Loppuun siis pari tukkavärjäysprosessin kuvaa... Katsotaan mitä tästä lopulta tulee!

Kauhtunut lähiömutsi lookki.

Yllätysvärijuttuja!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Sitoutuminen

Olen alkanut salaa punomaan itselleni sitoutumisen vahvaa verkkoa.

Simo Ulvi nappasi musta ja Karosta kuvan, kun ollaan tapahtumavastaavia Traconissa.
Tässä kuvassa voin sanoa olevani fäteimmässä kunnossa 2012 syksyn jälkeen.


Tein itseni kanssa diilin:

"Kunhan järkkäämäni tapahtuma on ohitse ja vatsalääkkeet alkaneet kunnolla toimia palaan salille."

Ja pidin tämän lupauksen.

Yksinkertainen suunnitelmani oli aloittaa kaksi vuotta sitten saamani ohjelman parissa alusta ja katsoa vuoden vaihteen jälkeen mitä sitten. Päästä alkuun ja starttiin, rutiinit pyörimään pikku hiljaa...

Homma on livennyt jotenkin lapasesta ja en oo edes pahoillani.

Vaihdoin punttisalin wfc:stä Gogo Expressiin. Minulle helpompaa kulkea kaiken lastenhoidon ja duunin kanssa. Harmittaa kun Wolffi tuntuu osittain kodilta, mutta ehkä tämä tuo vaihtelua. Se mitä gogo:n siirtyminen meinasi oli sitoutumista 12kk. Välttelen normaalisti näitä, mutta olin varmasti jossakin liikuntahurmiossa.

Nyt pari viikkoa takana. 3x viikossa oon reippaasti raahautunut salille. Mukana raahautuu ihana mieheni, joka tutustuu uudenlaiseen maailmaan punttiksen myötä. Tuntuu että olen oikeassa paikassa, kun aamu vasta sarastaa ja vetää lämmittelyt, treenin ja päälle pitkät venyttelyt. Palautusjuoma on mannaa taivaasta suihkun jälkeen ja täynnä energiaa suuntaa duuniin.

Vegaaninen suklaahyydykekakku kesän herkkuhetkiltä.


Ruokavaliokin alkanut taas korjaantumaan. Taas oon tehnyt kaikki ruuat alusta itse, lisätty taas kasviksia entiseen verrattuna, namia kerran viikossa saa herkutella. Ei tiukkistelua, vaan hyvää oloa.

Mulle alkoi iskee jo kuiteskin etukäteen paniikki siitä, mitä tapahtuu kun saliohjelma 8-10 viikon päästä loppuu ja mitä sen jälkeen? Mulla on kovin intohimoisia ajatuksia lihasten vahvistamisesta ja kaikkien mun mahdollisten liikuntaelin ja muiden sairauksien hallintaa ruokavalion, liikkumisen ja sen myötä laihtumisen kautta. Mulla on paljon tietoa ja taitoa, mutta pelottaa että en osaa hahmottaa kaikkea. Mitä jos teen liikunnallisesti jotakin väärin ja tuhoan enemmän paikkoja kuin autan? Pitäisikö tarkastaa tietotaitoa jonkun kanssa? Tarttenko jotakin ohjelmaa... Mitä mitä mitä?

Kattelin mun kesän kuvaa ja mietin 11kg, joka on tullut vuodessa takaisin. KYLLÄ 11 vitun kiloa. En mä ruma ole, aika kaunis itseasiassa. Mutta kun mulla on niin hirveeeen huono olla mun kropassa. Miten mä vältän sen etten sairastu taas ja taas kuse tätä kaikkea?
Kokovartalokuva heinäkuu 2013
Kasvokuva heinäkuu 2013

Aloin tsekkaileen personal trainereita, verkkovalmennuksia, lukemaan foorumeita ja katselin videoita netistä. Mikä näistä nyt mukamas on se mun juttu? Mikä ois mun uusi laji, kun talvella en todellakaan mee juokseen tonne räntään ja kylmään? Laittelin viestejä menemään ja katselin hiukan mitä saan vastauksia, osa vastauksista oli ihania ja osa oli selkeää "tää ei ole mun juttu" matskua.

Tuossa muutama päivä sitten mun privalootassa facebookissa oli kuiteskin viesti yhdeltä naiselta, ketä oon stalkannut ja ihaillut netissä ja salilla jo aika kauan aikaa. Lämminhenkinen, rohkea ja sisuskas Me, Myself and Alona blogin pitäjä Alona. Jutskailtiin puhelimessa ja privaviesteillä ja sen seurauksena mut on aivopesty 12kk ajaksi Body Camp proggikseen mukaan.

PT tapaamisia, ruokavaliota, treeniä, haasteita. Hitaasti mutta varmasti mentaliteetillä. Kiitän onneani, että mulla on todella hyvä asenne tuolla pohjalla, ei tartte lähtee nollasta.

Vihdoinkin uskalsin.
Vihdoinkin musta tuntuu, että joku uskoo muhun.

Jatkossa joudutte lukemaan mun juttuja huomattavasti useammin ;)




tiistai 6. elokuuta 2013

Hukassa olemisesta.



Tulee aikoja, kun ollaan hukassa.
Tuntee olevansa vieras omassa mielessään ja ruumiissaan.
Ei oikein tiedä mihin päin pitäisi kulkea.

Aijemmassa kirjoituksessani vähän jo puhuinkin, mutta hienon juoksukouluputkeni katkaisi taas yllätys! yllätys! sairastuminen!

Vedin 4 viikkoa ihan täysillä ja hyvällä mielellä. Tuli muuton aika ja se stressin määrä teki sitten temput. Tuli armottomat vatsakivut, kuume, voimattomuus, pahoinvointi, kipukohtaukset jotka itkettävät.

Sain lähetteen gastroskopiaan ja vatsan ultraan. Gastroskopia oli hyvin epämiellyttävä kokemus, kun keho yrittää kaikin keinoin tapella vastaan putken työntämistä vatsalaukkuun. Siellä on nyt sitten arpeutunut ja särkylääkkeiden polttama vatsalaukku. Tarkat koepalatulokset saan 15.8..

Mun mielen on vallannut jonkin sortin katkeruus. Yritän kokoajan niin paljon. Tahdon liikkua ja syödä hyvin. Tasapaino tuntuu ihan mahdottomalta. Viime talven sairastaminen ja PCO:n aiheuttama särkylääkekierre on aiheuttanut lisäseuraamuksia. Minun on vain käsketty syödä uudestaan ja uudestaan kuureja tulehduskipulääkkeitä varoittamatta niiden seurauksista. Nyt on todennäköisesti tiedossa pitkät lääkehoidot, muusta en tiedä. Päälle kaksi kuukautta olen kokeillut paria lääkettä ja pahimmat kivut ovat nyt selätetty. jos jätän syömättä lääkkeitä kivut palaavat.

Kaikesta huolimatta, yritän taas.
Starttasin lenkkeilyn, tuntuu ihanalle.
Pitää alkaa kokeilla mitä vatsa kestää.

Olen muutenkin hukassa elämäni kanssa. Tavoitteiden kanssa. Mitä haluan. Millainen ihminen tahdon olla? Mikä on minulle oikeasti tärkeää? Tarvitseeko minun karsia jotakin? Tarvitseeko minun lisätä jotakin?

Syksy on hiukan pelottava. 
En päässyt kouluun.
Ei ole töitä.
Eduskunnan päätökset ahdistaa.
Muutokset ahdistaa.
Miten alan liikkua, kun lenkkikausi loppuu?
Osaanko enää luennoida, kun tulee keikkoja?
Saanko pidettyä kaikki langat käsissäni?
Miten tämän arjen järjestää, kun mies on töissä ja iltaisin koulussa.

Olkoon sitten välivaihe. Mietitään näihin kysymyksiin ratkaisuja. Kun ne selviää alkaa todennäköisesti kaikki valkenemaan.


Tämä video tulee olemaan ohjenuorani <3


perjantai 2. elokuuta 2013

My beautiful body

Tänä aamuna taas heräsin. Minulla on tukkoinen, kurja ja turpea olo. Vatsani roikkui vieressäni ei osana vartaloani. Vihaan tuota röllöä. Vihaan itseäni...

Anteeksi mitä? Mistä nämä ajatukset ovat hiipineet mun mieleeni? Ihmisen joka on useimmiten lähinnä rakastanut itseään, puhuu ihmisten "virheellisen" kauneuden puolesta suu vaahdoten ja saa raivareita, kun joku mölöyttelee siitä, että ihminen ei saisi hyväksy itseään sellaisena kuin on.

Tämän itseinho ryöpyn jälkeen aamuisin otan kännykän ja selaan facebookkia hetken.
Feedini on täyttänyt lähi päivinä tämä blogi: http://mamigogo.bellablogit.fi/2013/07/29/a-beautiful-body-haaste/
Kyseessä on haaste, johon on hypännyt huima naisporukka mukaan. Uskomattoman rohkeita äitejä, jotka ovat sanoneet EI yhteiskunnan ja median asettamille kauneuskriteereille ja KYLLÄ itsetutkiskelulle ja hyväksynnälle.

Miksi minä haluan hypätä tähän mukaan? Miksi minä haluan kertoa teille tarinani? Koska siithän tässä mun blogissa on kyse, itsensä hyväsymisestä ja sen opettelusta.


Raskaus ei pelottanut minua. En pelännyt kehon muovautumista. En pelännyt mitään.  Kun kaksi viivaa tuli testiin sekosin onnesta. Minulle on annettu tähän mahdollisuus, tilaisuus.

Opin nopeasti, että minun ehkä pitää olla hiukan peloissani. Ensin oksensin monta viikkoa. Rv 14 alkoivat supistukset, piti jäädä sairaslomalle. Rv 19 sanottiin, että ei saa enää kävellä eikä nostaa. Rv 23 jäin kiinni sokereista ja Rv 29 sain insuliinit. Rv 28 minut vietiin pillit ulvoen sairaalaan, koska pelättiin lapsivesien menneen. Ei ne mennyt, oli onneksi vain lievä kohtutulehdus. Minulta löytyi lisäksi skolioosi, koko raskauden vaivasi iskias ja minulla todettiin lannerankavika.

Pahin oli pää, joka alkoi sanoa itseään irti. Olin yksin paljon, en saanut liikkua, en saanut tehdä mitään. Muut äidit ja odottajat eivät tahtoneet ymmärtää ja netissä minua lytättiin pahasti, kiusattiin. Onneksi myös tuolta ajalta ovat jäljellä upeimmat äidit ketä tunnen ja ketkä uskaltavat olla sellaisia kuin ovat, eikä jonkun kauniin ulkokuoren tuotteita.

Synnytys käynnistettiin viikolla 38. Synnytys kesti 6 päivää. Kaksi päivää oltiin synnytyssalissa. Kivunlievitys ei toiminut. Lapsi ei mahtunut kääntymään kohdussa. Hätäsektio.

Raskaus aikana minulla oli suuren suuri masu. Olin siitä käsittämättömän ylpeä. Se oli kaunis. Minulle sanottiin usein, että näytän hehkuvalta, vaikka fyysinen ja henkinen jaksamiseni oli nollissa. Synnärillä vanhempi rouva uteli saanko kaksoset.

Rv 32

Raskausarpeni tulivat vasta ihan lopussa, kun vatsani koko hypähti yhtäkkiä valtaisaksi. Sektion arpi muokkasi vatsani muotoa koko lopuksi elämäksi.

Olen kamppaillut syömishäiriön, liikakilojen ja tasapainon kanssa koko ikäni. Muistan murehtineeni ensimmäisen kerran, että olen lihavempi kuin muut viidennellä luokalla. Vuosien varrella olen rakastanut itseäni ehdoitta ja vihannut itseäni niin paljon, että en tahdo mennä ulos.

Minusta jokainen ihminen on kaunis. Minusta jokaisen virheet tekevät heistä täydellisiä. En ihannoi epäterveellisyyttä, itsekkin yritän pitää itseäni kunnossa, minusta jokaisen pitäisi haluta sitä itsensä ja lapsiensa takia. Se mihin minä puutun kovalla kädellä on se aika. Kellään ei ole kiire mihinkään. Sinä et tarvitse ihme dieettejä, et liikuntaohjelmaa, et personal traineria, et kalliita urheiluvaatteita. Sinä tarvitset pienen muutoksen päivässä/viikossa. Enemmän kasviksia, vähemmän einestä, pieni kävelylenkki kerran viikossa, joka muuttuu kahdeksi kun on sen aika. Minut saa surulliseksi joka kerta itseään vihaava kaunis nainen, joka muuttaa kerralla elämänsä, odottaa tuloksia heti ja pettyy. Minut tekee onnelliseksi ihmisen oivallus siitä, että meillä on koko loppu elämä aikaa. Se vanha sanonta, että ajattele jos aloitat tänään pienestä missä olet vuoden päästä. Muuten mietit vuoden päästä, miksi en aloittanut silloin?

Tekosyitä riittää, riippuu mistä näkökulmasta sitä katsoo. Joku pitää tekosyynä sitä, että pienten lasten äitiä kiinnostaa enemmän syödä suklaata illalla ja tuijottee tekkaria, kuin tehdä kotijumppaa. Minusta se on siihen väliin ihan tarpeellinen tekosyy, pysyypähän pää kasassa. Ei itseään voi äärimmilleen venyttää, vaikka kuinka selittää, että liikunnalla jaksaisi paremmin ja saisi sitä lisäenergiaakin.. True, mutta elämä ei ole mustavalkoista.

Keväällä vedin juoksukoulua ja söin hyvin. Sitten stressi ja särkylääkkeiden kierre aiheutti minulla oireilevan vatsahaavan ja minulle on tehty kaikki mahdolliset tutkimukset ja olen nyt pitkäaikaisella lääkityksellä. Hyvästi liikunta kahdeksi kuukaudeksi. Tervetuloa arpeutunut vatsalaukku.

Ensimmäinen kuva on otettu 10 vuotta sitten 2003 loppuvuodesta omakuva maalaustani varten. Monet pitävät sitä kauneimpana kuvana mitä minusta on otettu.





Tämä kuva on otettu tänään. Lähes 10 vuotta myöhemmin. Toivon että ihmiset osaisivat pitää tätäkin kauniina.






Olen ylpeä kehostani. Erityisen pidän sen kurvikkuudesta. Minulla on tiimalasi vartalo. iso pylly ja reidet, kapea uuma. kehoni on aivan täynnä arpia, joka paikka muistuttaa jostakin elämän vaiheesta. Minulla on selluliittiä. Minulla on muhkuroita ja lörppää ihoa. Hormonikarvoja ja kaikkea muuta, mistä ei saisi mainita ääneen.

Minulla on 3,5 vuotias poika, minulla on rakkautta, minulla on ystävyyttä, minulla on elämänkokemuksia ja ajatuksia.  Olen kokonaisuutena aika super cool.

Minä lupaan sinulle kehoni tässä ja nyt, että tulen taas rakastamaan sinua enemmän kaikilla mahdollisilla tavoilla.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Juoksukoulu 2. viikko part 2.



Päivä yksitoista:

25min 2km

Radalle kävely
3min kävelyä
4min juoksua
Pieni tauko
4min juoksua
3min kävelyä
Kotiin

Aikainen aamu ja ihan hyvä fiilis jeee! Eilinen vapaapäivä tuntuu siinä, että on jotenkin kuitenkin vetreemmän oloinen...



Taisteluarpia!



PAM! Katselen märkää maata. Mitä helvettiä! Oliko siinä kuoppa. No ei ollut kuoppaa! Oli KÄPY! Sillä aikaa kun ihastelin maisemia pahainen käpy vaani pusikossa ja hyökkäsi tossuni alle. Iski paniikkia, että onko kaikki jäsenet vielä paikoillaan. Nilkka hiukan taittui ja lantio kolahti maahan, mutta ehjiä olivat. Käsiin tuli tosi ikävät kurjat viillot. Kännykkää huutaa *pipipip pipipip* kolmen minuutin kohdalla. Lähdenpä silti hölköttelemään. Hittoakos tässä.



Aamuinen lenkkipolun varsi.
Päivä kaksitoista:

30min 3km

Lenkkipolulle
5min kävelyä
4min juoksua
tauko
5min kävelyä 
4min juoksua

Voin kertoo, että tänään se luisti! Tuntui hyvälle ja en sylkeny kertaakaan polun varteen ;D Kengät ei sattunut. Vau jeee mä pystyn kunto paranee jeee!

Yksi asia jonka luulen vaikuttaneen tähän oli myös se, että jaksoin lataa vihdoin mun mp3 soittimen ja musiikkia korviin!

Regina - Suuria Voimia
PJ harvey - Big Exit
Amy McDonald - A wish for something more
CMX - Suurta yötä päin
Basshunter - Boten Anna

Kaksi päivää ollut hiukan sateista ja harmaata. Minun lempi lenkkisääni. Hyvä mennä ja hyvä olla <3

tiistai 7. toukokuuta 2013

Juoksukoulu 2. viikko part 1.

Varmasti kaikille tuttu kuva netin syövereistä.
Kaipaisin tähän myös niitä läähätys ja kuolema ääniä.



Viikonloppu meni Vantaalla herkutellessa ja oleilemassa. Sunnuntaina oli tarkoitus jatkaa ohjelmaa normaalisti, mutta päivä sattui olemaan siskoni kuoleman vuosipäivä ja vetelin jossakin synkissä vesissä. Kävin sitten vain semmoisella n. 30 min kävelylenkillä ja periaatteessa vaihdoin päikseen 1. viikon viimeisen päivän ja 2. viikon ensimmäisen päivän ohjelmat.

2. viikko

omg! Kyllä vain mä aloitin toisen viikon. Polvet ei oo sijoiltaan ja kroppa ei oo vielä rikki ja en oo kuollutkaan! I can do this shit!

Päivä kahdeksan:

25 min 2km

Kävely radalle
5min reipasta kävelyä
2min juoksua
5min reipasta kävelyä
2min juoksua
kotiin

Tuntuu ettei ihan kuollut niin pahasti. Jalkapohjiin sattuu ja pää on ihan puuroa. Jos motivaatio ois nollassa jaksaisko tämmöisellä ololla jatkaa tätä olleskaan?

menin lenkille vasta 10 aikaan aamulla ja aurinko paistaa porotti ja mulla oli ihan liikaa päällä. Jossakin kaukana huusi fasaani ja mulle tuli kamala nälkä aatellessani fasaanipaistia.

Väsyneenä aamulenkille.


Päivä Yhdeksän:

30min 3km

Kävely radalle
5min  reipasta kävelyä
4min juoksua
5min reipasta kävelyä
4min juoksua
kotiin

Tää päivä pelotti ihan hitosti. 8min juoksua. Tuntuu hurjalta hyppäykseltä turvallisesta 2min. Lueskelen pelon saattelemana tulevia koitoksia. Juoksu kulkee kuitenkin yllättävän reippaasti.

Takaisin tullessa mun tekisi mieli kuolla. Jalkapohjat huutaa apua. Ei oo vielä yhtää jalat tottunut uusiin kenkiin. Valun hikeä ja muistutan vyöryvää manaattia minkään reippaan juoksijan sijasta. Jatkan silti lenkin loppuun asti ja kiipeän kotiin asti 40 tuskan porrasta. Mietin suurimmanpudottajan kilpailijoita, kun ne punaisina ja hikisinä ja itkevinä juoksevat jonkun kamalan mäen ylös ja pystyn samaistumaan.

Tällä kertaa kuletin mukana juomapulloa ja siinä äärettömässä hengästyksissään olemisessa juominen oli hyvinkin mielenkiintoista. Montaa kertaa ei kyllä tullut silti hörppäiltyä vettä.

Olo ei ole tällä erää yhtään luottavainen ja tsemppaava. Ei kaiu päässä yhtään "hyvä hyvä!" huudot. Tiedän että olen tosi reipas ja ahkera tyttö ja samalla pelottaa, että tuleeko tästä mitään ja jaksanko?




perjantai 3. toukokuuta 2013

Uudet kengät ja juoksukoulu 1. viikko part 2.

Ne on söpöt :3

Päätin iltapuhteiksi vaeltaa Ideaparkkiin tsekkailemaan juoksukenkätarjontaa. Minähän en tästä asiasta mitään tiedä, joten lähdin sohvaperuna sivuston ohjeella liikkeelle:

"Onneksi huonoja juoksukenkiä ei edes valmisteta – eri asia ovat sitten ”lenkkareiden ” nimillä kulkevat halpajalkineet. Jos menet urheiluliikkeeseen ja ostat juoksemiseen suunnitellut ja valmistetut kengät, niissä on lähes varmasti hyvä iskunvaimennus ja niillä pystyy juoksemaan lukemattomia kilometrejä. Kenkien valinnassa pitääkin kiinnittää huomiota siihen, että ne sopivat juuri omaan jalkaan ja tukevat sitä oikein."

Juoksulenkkareiden ulkoilutusta.



Päädyin Adidaksen juoksukenkiin, koska ne tuntuivat hyviltä omiin jalkoihin ja plussana toki söpöys! En lähtenyt ottamaan halvimpia tai katteleen kalleimpia. Kokeilin useampaa paria ja otin askeleita. Nää tukee kivasti pisteitä mitkä tuntuu olevan mun astunnassa ongelmallisia. Mulla on muuteskin erikoispohjalliset kengissä, koska astun tosi pahasti sisäsyrjälle.



Lenkkipolkuni.

Päivä viisi:

2,4km 30min

Kävely lenkkipolulle
5 min reipasta kävelyä
3min juoksua
Kävely kotiin

Suurin osa lenkistä meni uusien kenkien ja oikean juoksutekniikan tarkkailuun. ilma oli uskomattoman kaunis ja aurinkoinen. Kolmen minuutin juoksu sujui yllättävän hyvin. Toki uudet kengät tuntuu jaloissa, mutta mikään ei esim. hiertänyt. Oon tosi tyytyväinen.



Keho on alkanut reagoida liikuntaan selkeesti. Pissi ns. kulkee ja neste kiertää. Muo särkee silleen hyvästi vähän joka paikkaan. Mulla on hirvee nälkä säännöllisesti, joka on tosi hyvä juttu. Muo väsyttää jonkin verran, mutta se menee ohitse muutamassa viikossa, kunhan keho tottuu taas meininkiin.

Eilen vedin meidän taloudelle mukavan venyttelyvartin. Olin armollinen ja ei tehty vatsalihaksia. Mulle venyttely on yksi isoin osa liikuntaa. Mä rakastan sitä fiilistä sen jälkeen. Tiedän et todella monet laiskuuksissaan tän äärettömän tärkeen osan vaan skippaa. Jos jaksaa panostaa muuteskin liikuntaa voisi rakastaa omaa kehoaan myös niin, että antaa sille parhaan mahdollisen tilan palautua? Ymmärrän että joskus jättää väliin, mutta liian monella se on lähes aina. Tää on vähän samanlainen moka kuin käydä esim. salilla joka päivä ja ei anna keholle lepoa, vaikka se on yhtä tärkeää kuin itse urheilu. Sitten ihmetellään, kun sattuu ja kehitystä ei tule sitä vauhtia mitä tahtoisi.

Huomenna on ansaittu vapaa päivä. Lähdemme Vantaalle Flamingoon pulikoimaan ja oleilemaan hotelliin. Tilasin uuden uimapuvun ja ahdistaa mennä ihmisten pariin manaattina. Huomaa taas kerran itsetunnon tippuvan pohjalukemiin. Kuitenkin pidän runsaampia naisia itse ihan jumalaisina. Tää uutinen esim. tänään piristi mieltä:

henkka maukka käyttää uimapukumallistossaan plussa mallia.

Ihanaa kesäviikonloppua kaikille.
Sunnuntaina taas lenkkipoluille!

torstai 2. toukokuuta 2013

Kokemusasiantuntija luennointi ja tiedotus.

Luennoimassa Akaalla vapaaehtoistyöntekijöille.

Yksi mun siistein juttu elämässä on tällä hetkellä kokemusasiantuntijuus. Ajattelin hiukan valoittaa sitä myös tässä blogissa, koska mennään niin paljon mentaalitasolla ja miksi mulla on jotakin näkemystä siitä, mitä siellä pään sisällä tapahtuu.


Kuka on kokemusasiantuntuja?

  • Kokemusasiantuntijoilla on omakohtaisia kokemuksia sairauksista. He tietävät millaista on sairastua ja sairastaa. He tietävät millaista on olla hoidossa ja kuntoutua. 
  • Kokemusasiantuntijat tietävät mikä heitä on toipumisessa auttanut ja mitkä asiat ovat vaikuttaneet heidän omaan kuntoutumiseen. 
  • Kokemusasiantuntijat on koulutettu tehtäviinsä. He kääntävät omat, usein rankatkin kokemuksensa voimavaraksi, ja auttavat muita saman kokeneita. Myös omainen tai läheinen voi olla kokemusasiantuntija. 

Mitä minä sitten teen?

Olen nyt vuoden käynyt kouluttautumassa tähän hommaan ja aloitin luennoinnin ja tiedottamisen viime syksynä. Meillä on upea kansalaistoiminnan keskus puisto (https://www.facebook.com/pages/Kansalaistoiminnan-keskus-Puisto/182041325158450?fref=ts), joka ei ole todellakaan vain mielenterveys ja päihdekuntoutujien piste vaan järjestää aktiivisesti toimintaa kaikille matalalla kynnyksellä. Puistossa on esim. ryhmiä käsityölle ja liikuntaan, edullinen kahvila ja sosiaalityöntekijä tavattavissa kerran kuussa ihan vain jonotus periaatteella.

Käyn luennoimassa omasta elämästäni, asenne muutoksesta, yliopistotutkimusten tukena, työllistymisestä, toipumisesta jne. Eniten olen tehnyt keikkoja yliopistolle ja olenkin löytänyt sieltä aivan mahtavan luento partnerin, sosiaalipuolen yliopistotutkijan, jonka kanssa teemme yhteistyötä. Suurinta luentoani oli kuuntelemassa 250 ihmistä salissa ja kameran välityksellä ja luentoni kuvattiin osaksi luentosarjaa. Lisäksi käyn tsemppaamassa kuntoutujia, vapaaehtoisia ja muissa oppilaitoksissa puhumassa esim. pienryhmille tuleville sosionomeille. Muutama viikko sitten luonani kävi kaksi kolmannen vuoden lääkäriopiskelijaa haastattelemassa.

Valmistelen luentoni huolella ja itse. Tuotan itse sisällön ja menen rohkeasti puhumaan, jopa pariksi tunniksi ihmisten eteen.

Nyt minut on valittu työryhmään, joka alkaa puuhaamaan Tampereelle yhdistysten taloa, josta on tulossa suuri kansalaistoiminnan keskus. olen myös antanut lehdelle haastattelun elämästäni omalla kuvalla ja nimelläni.

En ole vapaaehtoistyöntekijä. Minulle maksetaan luennoinnista asiantuntijapalkkio.





kahvia ja pullaa!

Miksi teen tätä?

Minulla on tarjota tuleville alan ammattilaisille jotain semmoista jota ei kirjoista opi. Opiskelijoilla onkin yleensä jopa nälkäinen ilme, kun kerron asiakkaan kohtaamisen problematiikasta ja hyvistä ja huonoista kokemuksista. Annan siedätyshoitoa kohdata ihminen, joka kertoo avoimesti elämänsä vaikeista käänteistä. Haluan näyttää, että toivottomastakin tuntuvasta tilanteesta voi selviytyä ja kuntoutua. kannustan ja vastaan kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Haluan muuttaa asenteita. Kyllä yhteiskunnalla on ihan järkyttävän ruma asenne ihmisiä kohtaan, jotka ovat sairastuneet.

Tahdon muuttaa järjestelmiä ja kehittää niitä toimivammaksi.

Recovery can be everybodys business?

Ajatus siitä, että kuka tahansa voi sairastua fyysisesti tai henkisesti on kaikkien asia. Se että paranemisprosessi ja tukeminen koettaisiin luonnollisena kehon reagoimisena vaikeisiin asioihin mitä elämässä kohtaa ja kriiseihin. Opittaisiin olemaan armollisia ja tukevia. Tajuttaisiin ihmisen olevan psykofyysinen kokonaisuus. Pään sisäiset asiat vaikuttaa kehoon ja keho vaikuttaa pään sisäisiin asioihin on fakta, joka jokaisen tulisi sisäistää.

Tajuttaisiin kustannustehokkuus ja ennaltaehkäisy. Yhteiskunta tuottaa laastaria haavan paranemisen sijaan.

Miten tämä nyt liittyy muka liikkumiseen?

Olen aijemminkin puhunut täällä siitä, että liikkuminen ja syöminen on aina ensin henkinen prosessi. Se kynnyksen ylitys, onnistumiset, pettymiset.. Kaikki vaatii itsensä tutkimista ja on pitkä prosessi. Ihminen prosessoi itseään kaikilta mahdollisilta kanteilta. Rakentaa minäkuvaansa uudestaan. Joutuu kohtaamaan mahdollisesti ympäristössä tapahtuvaa vastareaktiota. Itsensä hyväksyminen. Tasapainoilu elämän-syömisen-liikunnan välillä ja miten tehdä se ilman ylilyöntejä?

Haluan tätä kautta siis tuoda asiantuntijuuttani myös esiin ja soveltaa sitä tietoa mitä minulla on erilaisista toipumismetodeista.

Tutkija yliopistolla heittikin ilmoille ihan äärettömän mielenkiintoisen näkökulman:

Mitä jos mielenterveyskuntoutujat ihan ensin laitettais kondikseen fyysisesti? Tutkittais perussairaudet ilman luulotautileimaa, autettais ja tuettais liikunnan aloittaminen asteittain ja kunkin kuntoluokan mukaan ja pidettäis sitä yllä, fiksattais ruokavaliota hallitusti ja fiksusti ja yksilö huomioon ottaen, poistettais harhaluuloja ja väärää tietoa ruokavaliosta ja liikunnasta jne. Sitten paneuduttais kunnolla terapia puoleen.

Totuushan on, että ihminen voi kaikista parhaiten silloin kun se pitää myös kehostaan huolta. Miten pää voi voida hyvin, jos sen temppeli on romahdus pisteessä?

Tiedän todellakin ettei aina jaksa, varsinkaan mustimmissa paikoissa, mutta tietkö... Ei sun tarttekkaan! Mutta se että lähtisit vaikka oikeesti sille pienelle kävelylle luontoon auttaa hitosti. Tämä ei ole lausahdus tyyliin "ota itteäs niskasta kii" vaan kannustus itsensä tutkimiseen uudella tavalla ja sen kautta mahdollisen toipumisen aloitus.

Nyt teitä kiinnostaa se mun tarina, jos tänne asti jaksoitte lukea. Voitte yhden version käydä tsekkaamassa selviytymistarinan muodossa näsitä linkeistä. Juttu on julkaistu viime syksynä Iltalehden Ilona liitteessä:

http://sphotos-d.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-prn1/621370_10151127250144013_1558002013_o.jpg

http://sphotos-b.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-prn1/78437_10151127250179013_1267114245_o.jpg

Lopuksi ajatus siitä, että jokainen on oman elämänsä ja kehonsa asiantuntija. Opettele siis tuntemaan itsesi hyvin kaikilta puolilta.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Juoksukoulu 1. viikko

Aikainen aamu ja tuulee.

Päivä kaksi:

Ohjelmassa 30 min kävelyä.
3km

Edellisen päivän lenkki tuntuu kyllä kropassa. Jännä miten keho alkaa niin pian tiedostaa olemassaolonsa. Hyvältähän se tuntuu.

Minä lenkkeilen aamuisin. Nousen, puen lapsen ja lähetän päiväkotiin, vedän lenkkivaatteet niskaan ja lähden ovesta ulos ennenkuin aivot tajuaa mitä se hullu nainen taas aikoo! Lenkki kulkee ja huhupuheiden mukaan sen rasvankin pitäis palaa kivasti tyhjällä masulla. Takaisin tullessa kahvia ja jotakin fiksua suuhun ja päivän hommiin.

Aamuisin luonto on ihan erilaista. Heräävää ja odottavaa. Kiva tarkkailla mitä tapahtuu. Näin tänään västäräkin ja jonkun hassun kukaan mitä en tunnistanut. Pitää käydä tutkiis vaikka pojan kanssa tarkemmin.

Lenkki kulki ihan hyvin. Samalla se tuntui myös taas hiukan hitaalta ja tuskaiselta.

Iltapäivällä tuli vielä vedettyä pitkän kautta kävely keskustan halki. Hassua kuinka liikkuessa alkaa hakea uusia reittejä pidemmän kautta. Siitä tuli mukava 3km tihkusateessa.

Päivä kolme:

Koska elellään lapsiperhe-elämää niin vappupäivänä ei ole darraa, mutta oli silti ohjelman mukainen vapaa päivä! Käskettiin nostaa jalat ylös. Illasta sitten maattiin vierekkäin lattialla jalat seinää vasten miehen kanssa, jonka jälkeen pakotin paran venyttelemään ja tekemään parit sarjat vatsalihaksia. Hurja vastustus ja valitus, mutta hienosti teki loppuun asti silti.

Munkkia syötiin sokeriövereihin asti!

Puolen välin lenkkimaisemia.

Päivä neljä:

25 min 2km

Kävely lenkkiradalle
5min kävely
2min juoksu
pieni pysähdys
5min kävely
2min juoksu

Tänään keskityin aika paljon juoksutekniikan hallitsemiseen. Huomaa jo, että osaa hakeutua taas selkä suoraksi ja jännittää kävellessä kokoajan vatsalihaksia. Tästä sanoi syksyllä 2011 punttisohjauksessa ohjaaja ja sen jälkeen olenkin lähes aina kävellessä jännittänyt vatsalihaksia. Alkaa sujua jo eteenpäin vievä liike hyvin ja oikeanlainen askellus. (tartten ne kunnon juoksulenkkarit :/)

Taas eka juoksupätkä oli rankka. Silti tuntui että koko reissu sujui vähän paremmin! Toka meni taas jo helpommin. Mietin juostessa tuttaviani joiden kehitystä olen seurannut lenkkeilyn ja urheilun saralla facebookissa ja kuinka kilometroit pikkuhiljaa on lisääntyneet. (Kiitos inspiksestä esim. Pauliina.) Uskon että kyllä minäkin!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Juoksukoulu aloitus

Kesäkuu 2012
Reipas liikkujatyttö juuri hölkkäilyn aloittaneena.
On yksi asia jota en ikinä uskonut tekeväni ja se on juokseminen. Viime vuonna kuitenkin pitkän lenkkeilyn seurauksena yhtenä päivänä vain päätin kokeilla hölkkäämistä. Pian huomasin hölkänneeni 5 minuuttia ja muutamien viikkojen päästä juoksin jo 4km. Rakastuin juoksemiseen. Olo on ihan uskomaton sen jälkeen ja se itsensä ylittämisen tuntuu!

Salainen älytön unelmani on joku päivä juosta puolimaratoni. Salainen unelmani on aloittaa juoksukoulu ja onnistua siinä.

Nyt viime perjantaina viikon terveenä olemisen jälkeen vedin taas lenkkarit heti aamusta jalkaan. Pää yritti keksiä miljoona tekosyytä. Väsyttää, polviin sattuu, mahaan sattuu... Jokaisen ajatukseni kumosin huutamalla pääni sisällä NO EXCUSES! Lähdin lenkille asenteella, nyt kokeillaan tauon jälkeen miltä se oikein tuntuu... Yllättävän hyvältä. Toki huomaan, että kunto on ihan olematon, mutta nopeesti taas keho muisti mikä on homman nimi.

Se mistä oon ihan äärettömän ylpeä on, että heti lähdin liikkeelle kun se oli mahdollista! Hyvä minä!

Olen nyt jonkin aikaa välillä salaa kurkkinut tänne:


Juoksukoulu sohvaperunoille!

Jotain hyvää tulee Poristakin!

Niinpä tänään 29.4 maanantaina alkoi 1. viikkoa ja 1. päivä.
Kävelin lenkkiradalleni
5min reipasta kävelyä
2min juoksua
pieni levähyshetki
5min reipasta kävelyä
2min juoksua
Kävely kotiin

Tosi reippaassa kävelyssähän jalat meinas heti lyyä jo suonenvetoa päälle. 2min juoksun jälkeen huohotin ja kun vihdoin 2 minuuttia tuli täyteen syljin tienviereen ja aattelin, että voi nyt helvetti! Takaisin päin vaan reippaasti ja kyllä vaan, jo toka juoksupätkä meni helpommin. Rappusten alapäässä katselin 3 kerrosta ja 40 rappusta peläten kuin pyynikin rappusia ja kotiin tullessa puuro ja mustikat tuntuivat jumalalliselta herkulta.

Muita lenkkihavaintoja:
* Vastaan juoksi sama mies kuin perjantaina ja moikkasi iloisesti:"HUOMENTA!". Mulla levis hymy korviin ja huutelin takaisin.
* Kurre, sinitiainen, peipponen, käpytikka, räkättirastas, sinivuokko ja kaksi joutsenta.
* Tartten ehdottomasti vyötärölle jonkun mihin saan kännykän, avaimet ja juomapullon! Pitää tutkia!
* Tarttee sijoittaa oikeesti niihin juoksukenkiin
* Hanskat alkaa tuntua liian kuumilta huh!
* Muo ei hävetä pätkän vertaa juosta megakireissä juoksuhousuissa pyllyläskit heiluen. Olen lenkillä ja se on jo jotakin hienoa!

Ja siis toki "pakotin" tähän hommaan mukaan miehenikin. Miksi sitä yksin nyt vaan puhisis? En osaa kuiteskaan käydä lenkillä kenenkään kanssa vielä. Todennäköisesti tää johtuu suorituspaineista ja pelosta etten pysy tahdissa. Luulen tänkin helpottavan kunhan kunto kasvaa. Mieskin harrastanut lenkkeilyä kovasti viime vuonna ja laihtunutkin sen seurauksena hirveitä määriä. Molemmat käytiin nyt aamulla vetääs oma settimme ja voidaan vertailla missä tuntuu ja miltä tuntuu. 

Nyt jään ihmetteleen kehon reaktioita ja sitä fiilistä, kun kroppa ilmoittelee olemassa olostaan!